Hyppää sisältöön

Vaskiseitsikko

Lapin sotilassoittokunnan seitsikko on monipuolinen ja muuntautumiskykyinen seitsemän vaskisoittajan ja 1-2 lyömäsoittajan yhtye. Seitsikko sopii joka tilanteeseen - niin konserttisaliin kuin torille. Seitsikkomme onkin esiintynyt lukuisissa kirkko-, koulu- ja kamarikonserteissa ja ollut juhlistamassa monenlaisia tilaisuuksia.
Vaskiseitsikko on perinteinen Suomessa 1870-luvulla kehitetty kokoonpano, jolle ovat aikanaan säveltäneet sinfonista musiikkia mm. Jean Sibelius, Toivo Kuula ja Leevi Madetoja. Lapin sotilassoittokunnan seitsikko ylläpitää vanhaa seitsikkoperinnettä, johon kuuluu alkuperäissävellysten lisäksi myös monen tyylisen sovitetun musiikin esittäminen. Ennakkoluuloton seitsikkomme pyrkii lisäksi säännöllisesti esittämään nykysäveltäjien teoksia ja tällä tavoin uudistamaan perinteitä ja viemään seitsikkomusiikkia eteenpäin.

 

´