Hyppää sisältöön

Päällikkökapellimestari

Musiikkimajuri Tomi Väisänen

Musiikkimajuri Tomi Väisänen on aloittanut musiikin opiskelun jo lapsena Lahden musiikkiluokilla Kodály-metodin parissa. Samoihin aikoihin hän aloitti piano-opinnot Lahden musiikkiopistossa. Musiikkiopinnot jatkuivat myöhemmin Laivaston soittokunnassa, jossa pääinstrumentiksi vaihtui oboe. Opintojen jälkeen hän toimi oboen äänenjohtajana Oulun varuskuntasoittokunnassa ja osallistui puolustusvoimien soittomestaruuskilpailuihin sijoittuen kolmesti peräkkäin ensimmäiselle sijalle.

Väisänen valmistui kapellimestariksi Sotilasmusiikkikoulun ja Sibelius-Akatemian sotilaskapellimestarikurssilta ja jatkoi myöhemmin musiikkiopintojaan valmistuen Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi pääaineena puhallinorkesterinjohto.

Tomi Väisänen on opiskellut kuoronjohtoa ja hän on toiminut Kajaanin mieslaulajien kuoronjohtajana kahdeksan vuotta. Hän on tehnyt sovituksia kuoroille, puhallinorkestereille ja Big Bandeille.

Tomi Väisänen on toiminut päällikkönä ja kapellimestarina Kainuun sotilassoittokunnassa,
Lapin sotilassoittokunnassa, Ilmavoimien soittokunnassa ja Kaartin soittokunnassa. Rakuunasoittokunnan kapellimestarina hän aloitti 1.1.2021.