Hyppää sisältöön

Marssi seitsemään ihmeeseen - sotilasmusikki ja musiikkiteatteri kohtaavat

Julkaisuajankohta 13.12.2022 9.48

Puolustusvoimat toteuttaa ensimmäistä kertaa historiassa Samuel Harjanteen sekä Petrus Kähkösen käsikirjoittaman ja ohjaaman esityksen, jossa näytetään ainutlaatuista sotilasmusiikin osaamista. Areenoilla nähdään ryhdikästä kuviomarssia, rumpuryhmien ja lyömäsoittajien taituruutta, upea kivääritaitoryhmän näytös sekä monipuolista orkestraatiota puhallinorkesterista jousiyhtye- ja big band -musiikkiin.

Marssi seitsemään ihmeeseen -spektaakkelissa katsojalle avautuu jännittävä videopelimaailma, joka sijoittuu maailman antiikin seitsemään ihmeen alueelle Välimerelle. Viisi päähenkilöä, pelihahmoa, lähtee selvittämään Zeuksen patsaan katoamista seikkaillen vuorotellen seitsemän eri antiikin ihmeen miljöössä. Näyttelijöinä ja laulusolisteina toimivat Tampereen ammattikorkeakoulun musiikkiteatterin opiskelijat.


Puolustusvoimien valtakunnallisella kiertueella on mukana soittamassa koko sotilasmusiikkialan lisäksi myös jokaiselta esiintymispaikkakunnalta lapsi- ja nuoriso-orkestereita. Oman kuviomarssin esittää nuorisosoittokunnat Rantasalmen puhallinorkesteri, Rauman poikasoittokunta sekä Haminan ja Kotkan seudun puhallinorkesteri vuorotellen eri näytöksissä.


Kiertue toteutetaan seitsemällä paikkakunnalla eri puolella Suomea. Puolustusvoimat tarjoaa koululaisille ja ryhmien opettajille päivänäytökset kaikilla paikkakunnilla. 


Nähdään ihmeessä!


Marssi seitsemään ihmeeseen -kiertue
Ti 22.8.2023 klo 19.00 Kivikylän Areena, Rauma
To 24.8.2023 klo 19.00 Vaasan Sähkö Areena, Vaasa 
Ma 28.8.2023 klo 19.00 Energia-areena, Oulu 
Ke 30.8.2023 klo 19.00 Olvi Areena, Kuopio 
Pe 1.9.2023 klo 19.00 Joensuu Areena, Joensuu 
Ti 5.9.2023 klo 19.00 Ikioma Areena, Mikkeli 
To 7.9.2023 klo 19.00 Helsingin jäähalli, Helsinki 

Työryhmä
Käsikirjoitus ja ohjaus Samuel Harjanne ja Petrus Kähkönen
Musiikin sävellys Timo Forsström
Laulujen sävellys ja sanoitus Onni Lonka
Taiteellinen johto Pasi-Heikki Mikkola
Valo- ja videosuunnittelu Toni Haaranen
Äänisuunnittelu Raine Kasper 

Lipunmyynti: Ticketmaster, 16.12.2022 alkaen

Yhteystiedot

Yhteystiedot Postiosoite: Kaartin soittokunta, PL 6, 00861 Helsinki Käyntiosoite: Helsingin Konservatorio, 3. krs, Ruoholahdentori 6, 00180 Helsinki...

Kaartin soittokunnan kapellimestarit

Päällikkökapellimestari Musiikkimajuri Jaakko Nurila   Jaakko Nurila on toiminut sotilasmusiikkialan tehtävissä Oulussa, Rovaniemellä ja Jyväskylässä kolmenkymmenen vuoden ajan. Ennen...

Kaartin soittokunta

Kaartin soittokunta Kaartin soittokunta soi myös Facebookissa ja Instagramissa sekä YouTubessa! Tulevia konsertteja Kevätkonsertti To 11.4. kello 19 Sellosali Liput Riku Niemi,...

Varusmiessoittokunnan yhteystiedot ja henkilökunta

Yhteystiedot: PANSSARIPRIKAATI Varusmiehen nimi Parolan huoltopataljoona / Puolustusvoimien varusmiessoittokunta PL 5 (Parolannummentie 298) 13701 PAROLANNUMMI Puhelinvaihde: 0299 800...

Lapin sotilassoittokunnan muusikot

Muusikot Päällikkökapellimestari Juhani Valtasalmi Huilu, piccolo  Aino Helskyaho*   Joel Hulkkonen   Oboe  Ida Komppa* Klarinetti Veera Karhu* Juho...

Varusmiessoittokunta - Etusivu

Nuoruudessa on voimaa!   Puolustusvoimien varusmiessoittokunta edustaa Suomea kotona ja maailmalla. Soittokunta muodostetaan vuosittain noin sadasta ikäluokkansa taitavimmasta...

Rakuunasoittokunta

Rakuunasoittokunta Rakuunasoittokunta on 34-henkinen soittokunta, jonka kotipaikka on Lappeenrannassa, Maasotakoulun yhteydessä. Rakuunasoittokunta esiintyy pääasiassa Itä-Suomen alueella. ...

Kapellimestarit

Päällikkökapellimestari Musiikkimajuri Tero Haikala Tero Haikala on valmistunut klarinettipedagogiksi Tampereen konservatoriosta vuonna 2002, amk-muusikoksi Pirkanmaan ammattikorkeakoulusta...

Varusmiessoittokunnan kapellimestarit

Kapellimestarit   Päällikkökapellimestari Musiikkikapteeni Aino Koskela Aino Koskela aloitti musiikkiopintonsa 9-vuotiaana Keskisen Uudenmaan Musiikkiopistossa Jukka...

Rakuunasoittokunnan muusikot

Muusikot Päällikkökapellimestari Tero Haikala Kapellimestari Risto Sojakka Huilu, piccolo Toni Kovanen ** Saara Latvanen * Anni Tahvanainen Klarinetti Mika Haarala * Hanna Varis Niko...

Lapin sotilassoittokunnan yhteystiedot

Yhteystiedot Postiosoite Jääkäriprikaati / Lapin sotilassoittokunta PL 23, 96101 Rovaniemi [email protected] Käyntiosoite Someroharjuntie, 96960 Rovaniemi Henkilökohtaiset...

Lapin sotilassoittokunnan kapellimestarit

Kapellimestarit   Päällikkökapellimestari  Musiikkikapteeni Juhani Valtasalmi    Musiikkikapteeni Juhani Valtasalmi (s. 1978) aloitti 1.3.2024 Lapin sotilassoittokunnan...

Lapin sotilassoittokunnan kokoonpanot

Lapin sotilassoittokunnan kokoonpanot Lapin sotilassoittokunnan tehtäviin kuuluu puolustusvoimien tilaisuuksien lisäksi vahva ja innovatiivinen vaikuttaminen Lapin alueen musiikkikulttuurissa,...
´