MILjazz 2024 – Puolustusvoimien kesäkiertue

Julkaisuajankohta 21.5.2024 9.15
Tyyppi:Tiedote

MILjazzia vietetään menevän musiikin ja festaritunnelman tahdissa kesäkuussa 2024.

Puolustusvoimien MILjazz -kiertue tulee tänäkin vuonna ja tuo kesän tullessaan! Yhteensä kahdeksalla paikkakunnalla järjestettävä hyvän mielen ulkoilmatapahtuma käynnistyy 31. toukokuuta Turusta tarjoten jokaiselle jotakin, aina bluesista poppiin ja rockista souliin. 

Konserttiosuus alkaa kello 18 ja jatkuu aina iltayhdeksään. Ensimmäisenä viihdytysvuorossa joka paikkakunnalla on alueellinen sotilassoittokunnan kokoonpano. 

Toisena lavalle nousee Ilmavoimien Big Band, joka viihdyttää MILjazz-yleisöä solistinaan monipuolinen Sami Pitkämö. Illan huipentaa Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan Showband, jonka energinen esiintyminen hurmaa yleisön vuodesta toiseen. 

Musiikin lisäksi tapahtumissa on mahdollisuus tutustua varusmiespalvelukseen ja naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen. Joukko-osastojen järjestämissä kalustonäyttelyissä esillä on Puolustusvoimien nykyaikainen kalusto.

MILjazz 2024 -kiertue jatkuu Turusta Hankoon 4. kesäkuuta, jossa tapahtuma on osa monipuolista Puolustusvoimain lippujuhlan päivän ohjelmaa. 

Kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy. Lämpimästi tervetuloa!

Kiertueajat ja -paikkakunnat

Kaartin soittokunta Kaartin soittokunta soi myös Facebookissa ja Instagramissa sekä YouTubessa! Soittokunnan promokuvia voi ladata täältä. Tulevat konsertit (lisätietoja...
Muusikot Huilu Kati Lahdensivu * (vv.) Arttu Jauhiainen * Anna-Lotta Pesonen Paula Suhonen Oboe Selja Nurminen * (vv.) Jan Salminen * Silja Ratilainen Klarinetti András Fodor...
Yhteystiedot Postiosoite: Kaartin soittokunta, PL 6, 00861 Helsinki Käyntiosoite: Helsingin Konservatorio, 3. krs, Ruoholahdentori 6, 00180 Helsinki Henkilökohtaiset yhteystiedot ...
Kaartin Combo Kaartin Combo on huippusolistilla, tiukalla kompilla ja viidellä puhaltimella kruunattu, säihkyvä bilebändi. Combo on tanssittanut juhlaväkeä lukuisissa puolustusvoimien ja...
Tusan Brass Tusan Brass on New Orleans -jazzin hengessä soittava liikkuva osasto.   Kahdeksanhenkisen kokoonpanoon kuuluu puhaltimien lisäksi kaksi lyömäsoittajaa. Ohjelmistossa on jazzin...
Lippuja konsertteihin! Kaartin soittokunnan pääsymaksullisten konserttien liput löytyvät osoitteesta lippu.fi/artist/kaartin-soittokunta. Lämpimästi tervetuloa nauttimaan hyvästä musiikista...
Nuoruudessa on voimaa! Puolustusvoimien varusmiessoittokunta edustaa Suomea kotona ja maailmalla. Soittokunta muodostetaan vuosittain noin sadasta ikäluokkansa taitavimmasta kutsuntaikäisestä...
Rakuunasoittokunta ...
Varusmiessoittokunnan aineistot Tällä sivulla voit tarkastella viime vuosina julkaistuja Varusmiessoittokunnan Jytinä-lehtiä ja esitteitä.   Jytinä-lehti Jytinä-lehti on kerran vuodessa...
Yhteystiedot: PANSSARIPRIKAATI Varusmiehen nimi Parolan huoltopataljoona / Puolustusvoimien varusmiessoittokunta PL 5 (Parolannummentie 298) 13701 PAROLANNUMMI Puhelinvaihde: 0299 800...
Pääesikunta Soittokuntien edustajien yhteystiedot löytyvät soittokuntien sivuilta.  Puolustusvoimien ylikapellimestari Musiikkikomentaja Timo Kotilainen p. 0299 500 702...
Vaskikvintetti   Lapin sotilassoittokunnan vaskikvintetti tuo pohjoisen taianomaisen tunnelman musiikin kautta suoraan sydämeesi! Tässä viiden hengen kokoonpanossa soi kaksi trumpettia,...
suomi svenskaLäs artikeln på svenska EnglishRead...
Muusikot Päällikkökapellimestari Juhani Valtasalmi Huilu, piccolo  Aino Helskyaho*   Joel Hulkkonen   Oboe  Ida Komppa* Klarinetti Veera Karhu* vv. ...
Yhteystiedot Postiosoite Jääkäriprikaati / Lapin sotilassoittokunta PL 23, 96101 Rovaniemi [email protected] Käyntiosoite Someroharjuntie, 96960 Rovaniemi Henkilökohtaiset...
Klarinettiyhtye Lapin sotilassoittokunnan klarinettiyhtye voi olla kokoonpanoltaan trio, kvartetti tai kvintetti. Siinä instrumentteina vaihtelevat eri klarinettiperheen jäsenet...