Rodoksen kolossi

 

Rodoksen kolossi ( lat. colossus m.kreik. κολοσσός, kolossos, 'suuri patsas') oli auringonjumala Heliosta esittävä pronssinen patsas Rodoksen saarella Kreikassa 300-luvulla eaa. Patsas oli antiikin 7 ihmeestä lyhytikäisin, eikä siitä ole säilynyt mitään osia, ei kopioita eikä edes kuvia. Kolossi tuhoutui maanjäristyksessä vuonna 224 tai 223 eaa. ehdittyään seistä paikoillaan noin 56–66 vuotta riippuen siitä, miten eri tietolähteitä tulkitaan. Kolossin tarkkaa paikkaakaan ei tiedetä, mutta jossakin Rodoksen sataman sisääntuloväylällä se on sijainnut. Tiedot patsaasta ja sen rakentamisesta perustuvat aikalaisten ja antiikin historioitsijoiden kertomuksiin, jotka poikkeavat jonkin verran toisistaan.

Rauhan muistomerkki – mutta suututtiko se Helioksen?

 

Rodoksen kolossin syntyhistoria liittyy Aleksanteri Suuren valloituksiin ja niistä seuranneisiin ongelmiin. Aleksanterin kuoltua vuonna 323 kuninkuus oli jaettu hänen pienen poikansa ja ”heikkomielisen” veljensä kesken. Nämä eivät voineet hallita oikeasti, vaan vallan ottivat haltuunsa holhoojina toimineet kenraalit, diadokit eli seuraajat. Todellisuudessa monet heistä halusivat olla itsenäisiä hallitsijoita, ja kun Antigonos ensimmäisenä nimitti itsensä kuninkaaksi, muut eivät epäröineet tehdä samoin. Hetkessä syntyi maailma, jossa vilisi kuninkaita ja keskenään taistelevia pikkuvaltioita, jotka pyrkivät valtaamaan toistensa alueita.

Rodosta alkoi vuonna 305 ahdistella sotapäällikkö Demetrios Poliorketes, Antigonoksen poika. Demetrios yritti saada Rodoksen hallintaansa saadakseen sieltä apua suunnitelmaansa hyökätä Egyptiin. Hän aloitti saarta vastaan puolivuotisen merisodan, ja sitä seurasi pitkä piiritys, johon osallistui noin 40 000 sotilasta. 

Demetrioksen joukot toivat saarelle pyörillä liikkuvan piiritystornin, jollaisia käytettiin kaupunkien valtauksissa. Kaupungit oli tapana ympäröidä suojamuurilla, jonka tarkoitus oli pysäyttää mahdolliset hyökkäykset ja muutenkin helpottaa alueen valvontaa ulkopuolisten uhkien varalta. Piiritystornin avulla hyökkääjät pystyivät nousemaan muurin tasolle tai sen yläpuolelle ampuakseen vastustajia ylhäältä päin, tai he voivat pyrkiä tornista muurin päälle yrittämään valtausta. Rodoksella käytetty piiritystorni oli runsaan 40 metrin korkuinen helepolis, jossa oli yhdeksän kerrosta ja kahdet portaat, ja se oli mahdollisesti päällystetty pronssilla. Tornit oli tapana suojata ulkoapäin metallilla tai esimerkiksi kastelluilla eläinten vuodilla, koska ne puurakenteisina paloivat helposti.

Hyvästä varustuksesta huolimatta valtausyritys kilpistyi rodoslaisten sitkeään ja menestyksekkääseen vastarintaan.  Vuoden kestäneen piirityksen jälkeen Demetrios kyllästyi yritykseen, solmi rauhan ja lähti muualle.  Joidenkin tietojen mukaan sotapäällikkö olisi itse lahjoittanut taisteluvarusteensa Rodokselle, ja pyytänyt, että niistä saaduilla varoilla rakennettaisiin taistelun muistomerkki kertomaan saaren vapauttamisesta ja rauhan solmimisesta. Auringonjumala Helios oli joka tapauksessa saaren suojelusjumalana oikeutettu patsaan aiheeksi, sillä Rodoksella uskottiin, että juuri Helios oli pelastanut heidät miehitykseltä.

Varat saatiin siis sotavarusteita myymällä, ja perimätiedon mukaan Helioksen patsas kaikkineen maksoi 300 talenttia. Sen särkyminen oli suunnaton suru ja järkytys saaren asukkaille, ja he alkoivatkin heti suunnitella sen rakentamista uudelleen. Egyptin silloinen hallitsija Ptolemaios III olisi ollut valmis rahoittamaan hanketta kiitollisena rodoslaisten tuesta omalle maalleen, mutta rodoslaiset saivat ajoissa varoituksen. Kerrotaan nimittäin, että Delfoin oraakkeli, jolta he kysyivät neuvoa, kehotti luopumaan suunnitelmasta. Oraakkeli uskoi varmasti, että ensimmäinen patsashanke oli jo suututtanut Helioksen ja ehkä sitä kautta aiheuttanut kolossin tuhonneen maanjäristyksen. Uudesta yrityksestä voisi seurata jotain vielä pahempaa.

Delfoin oraakkeli oli antiikin aikana Kreikan Delfoissa toiminut ennustusinstituutio. Se oli siis kokonainen laitos, ei yksittäinen henkilö, ja siellä työskenteli pappeja muotoilemassa ennuslauseita pyydetyistä asioista sekä ennustuspapitar Pythia. (Tämäkin oli tehtävän nimi, Pythiana työskenteli vuosisatojen kuluessa lukemattomia naisia sekä samanaikaisesti että eri aikoina). Oraakkeli toimi Apollon-jumalan temppelissä kaikkiaan noin tuhannen vuoden ajan, ja sen ennustukset ratkaisivat muun muassa monia valtioiden välisiä ongelmakysymyksiä. Sitä ei pidä sekoittaa Delfoin Sibyllaan, joka oli yksityisesti työskentelevä ennustajatar. Oraakkeleja toimi muissakin kaupungeissa, mutta Delfoin oraakkeli oli niistä yhteiskunnallisesti merkittävin.

Ulottuivatko käsivarret peukalon ympäri?

 

Helios-jumalan kuvan pohjana on itse asiassa sankarimyyttiin perustuva kuva Aleksanteri Suuresta. Kuvanveistäjä Lysippos erikoistui Aleksanterin kuviin ja loi hänestä täydellisen, ihanteellisen ihmissankarin. Aikaisemmin antiikin kuvanveistäjät olivat kuvanneet jumalia tai tehneet näköispatsaita, kuten Mausolloksesta. Aleksanterin kuvat eivät olleet oikeasti hänen näköisiään, mutta Lysippos loi Aleksanteri-käsitteen, ensimmäisen kuvan tähdestä, modernista sankarista.

Kuvanveistäjä Khares, Lysippoksen oppilas, antoi Heliokselle sankari Aleksanterin tyypillisiä piirteitä, kuten kauniit kasvot ja voimakkaan lihaksikkaan vartalon. Rodokselta on löydetty kaunis nuoren miehen päätä esittävä veistos, jossa on reiät ilmeisesti sädekehän piikkien kiinnittämistä varten, ja joka on noin 100 vuoden tarkkuudella samalta ajalta kuin Rodoksen kolossi. On arveltu, että se saattaisi olla Helios-patsaan pään malli tai jäljennös. 

Rodoksen kolossin romahdettua patsaan rauniot jäivät maahan ja makasivat siinä lähes 900 vuotta. Tarkkaa syytä siihen, miksi niitä ei korjattu pois, ei tiedetä. Mahdollisesti jumalankuvaan ei vain haluttu kajota romahtaneenakaan sen pyhyyden vuoksi.  

Niin pitkän ajan kuluessa sen mitoista ehdittiin tehdä ja kirjata havaintoja, ja se olikin suosittu matkailunähtävyys. Esimerkiksi Helios-patsaan peukaloa on mittailtu samalla tavalla, kuin Suomessa puunrunkoja: kuka saa käsivartensa yltämään peukalon ympäri. Aika harva kuulemma sai. Sen tietäen voi kuvitella patsaan mittasuhteita. Katkenneista raajoista taas sanotaan, että ne olivat kuin suuria, syviä luolia.

Itse Helioksen patsaan arvellaan olleen noin 30–32 metriä korkea, mutta muistomerkin todellista kokoa on mahdoton arvata, koska se nykykäsityksen mukaan seisoi marmorijalustalla, jonka korkeudesta ei ole tietoa. Aikalaisille se oli varmasti käsittämätön näky, sillä pelkät sormet olivat suuremmat kuin useimmat patsaat, joita ihmiset olivat tottuneet näkemään, siitäkin huolimatta, että Rodoksen saaren väki oli jostakin syystä mieltynyt kookkaisiin patsaisiin. Plinius Vanhempi kertoo kuulleensa, että saarella oli niitä pari sataa – mutta mitään kolossiin verrattavaa siellä ei ollut koskaan ennen nähty. 

Patsaan sanotaan kimaltaneen auringossa. Sillä uskotaan olleen liekkimäinen sädekehä, niin kuin auringonjumala Helioksella tavallisesti kuvissa onkin, kauniit kasvonpiirteet, liehuvat kiharaiset hiukset ja suu puoliavoimena, kuten Aleksanteri Suurella Lysippoksen veistoksessa.  Oikeassa kädessä oli joidenkin muistelijoiden mukaan soihtu, jonka monet taiteilijat myöhempinä aikoina ovat kuvanneet palavana. He eivät ole varmaankaan miettineet, miten yli 30 metriä korkealla ja mahdollisesti meren päällä olleen soihdun täyttäminen ja sytyttäminen olisi tapahtunut. Mutta soihdun kanssa tai ilman, patsas seisoi todennäköisesti oikea käsivarsi ojennettuna yläviistoon tai kohotettuna niin, että käsi varjosti kasvoja. 

Vasemmassa kädessä Helios-patsaalla saattoi olla keihäs tai jousipyssy. Jotkut tutkijat ovat arvelleet, että sillä olisi ollut vasemmalla käsivarrella maahan asti ulottuva vaatekaistale, joka olisi samalla toiminut patsaan kolmantena tukipisteenä.

Helios-jumalan piirteitä on myös näkyvissä varhaisissa Kristuksen kuvissa. Tunnetaan muun muassa kuvia, joissa Kristus ajaa vaunuilla yli taivaan, samoin kuin Helios usein kuvataan. Myös sädekehän kuvaaminen Kristuksen pään ympärille on mahdollisesti omaksuttu Helioksen sädekehästä. Sunnuntai oli sekä Helioksen että kristittyjen pyhäpäivä. Helios oli jumala, joka vaikutti idässä, missä kristinusko syntyi, joten varhaisten kristittyjen olisi ollut luonnollista kopioida piirteitä juuri hänestä.

Patsaan polvet pettivät

 

Kolossin tekijä oli Rodoksen Lindosista kotoisin oleva kuvanveistäjä Khares Lindoslainen, joka oli Kreikan klassisen kauden kuuluisimman kuvanveistäjän, Aleksanteri Suuren hovikuvanveistäjä Lysippoksen oppilas. Khares itse tunnetaan nimenomaan kolossin veistäjänä. Muuten hänen merkittävistä töistään tiedetään varmasti vain yksi suuri veistetty pää, joka on myöhemmin viety Roomaan.  Joissakin lähteissä Kharesin kerrotaan myös tehneen itsemurhan ennen kolossin valmistumista sen suunnittelussa tekemiensä arviointivirheiden vuoksi, jotka koskivat joko kustannusarvioita tai patsaan tasapainotusta. Näitä väitteitä ei ole voitu todistaa.

Kolossin valmistus kesti mahdollisesti jopa 12 vuotta, ja se rakennettiin valamalla osat yksitellen paikan päällä. Tämä tiedetään, koska patsaan pronssikuori on jaettu jaloista alkaen vyöhykkeisiin, jotka on valettu yksi kerrallaan kiinni toisiinsa. Valamiseen tarvittavien muottien tueksi rakennettiin maavallit, joiden sisään saatiin tehdyksi sulatusuuni.

Patsas tuettiin sisäpuolelta rautavanteen avulla ja täytettiin sääriosat kivillä kokonaisuuden tasapainottamiseksi. Maanjäristyksessä patsas sortui siten, että se taipui polvistaan, koska yläosa oli liian raskas kestääkseen tärinää. Kivenlohkareilla täytetyt sääret eivät jaksaneet pitää kokonaisuutta pystyssä.

Nämä rakennustekniset yksityiskohdat ovat varmempia kuin kuvaukset patsaan ulkonäöstä tai sijainnista, koska ne voitiin todeta särkyneestä patsaasta vielä monta vuosisataa sen romahtamisen jälkeen.

Missä kohdassa ja miten patsas seisoi?

 

Siitä tutkijat ovat olleet eri aikoina eri mieltä. Patsaan paikka oli Rodoksen kaupungissa Mandrakin sataman suulla, mikä oli saaren merkittävin sisääntuloväylä, mutta kukaan ei tarkasti tiedä, miten se oli sinne asetettu. Se sijaitsi joka tapauksessa epätyypillisessä paikassa, ei siis temppelin yhteydessä kuten jumalankuvat yleensä. Helioksen temppeli oli rakennettu keskemmälle kaupunkia. 

Monia vuosisatoja kolossin lopullisen katoamisen jälkeen taiteilijat alkoivat kuvata sitä seisomassa hajareisin sisääntuloväylän päällä, niin että vesiliikenne kulkee patsaan alta. Yksi tällainen vaikuttaja oli 1500-luvulla elänyt hollantilainen taidemaalari Maerten van Heemskerck, joka on kuvannut teoksissaan muun muassa maailman seitsemää ihmettä. Nämä ja muut niiden kaltaiset työt ovat vaikuttaneet paljon nykyajankin ihmisten käsityksiin ihmeistä, mutta todellisuudessa ne ovat melko suurin vapauksin luotuja taiteellisia näkemyksiä.

Nykyään pidetään mahdottomana, että patsas olisi seissyt haara-asennossa kahden tukipisteen varassa sisääntuloväylän yläpuolella. Siinä tapauksessa sitä kannattavien pylväiden eli jalkojen jännevälin olisi täytynyt olla yli 120 metriä, ja koko patsaan korkeuden sitä mukaa jopa 400 metriä. Niin valtava ei Rodoksen kolossi sentään ollut. Sitä paitsi sellainen sijainti olisi ollut erittäin vaarallinen, sillä sortuessaan kolossi oli romahtanut suoraan vilkkaaseen vesiliikenneväylään. Muutenkaan patsaan pystyttäminen moiseen kohtaan olisi tuskin onnistunut antiikin ajan rakennustekniikalla. 

Ja toisekseen: miten kolossi päätyi kaaduttuaan makaamaan kuivalla maalla, jos se pystyssä ollessaan sijaitsi veden päällä? Merestä sitä tuskin olisi pystytty nostamaan.

Nykyään tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että patsas seisoi jalat yhdessä ja mahdollisesti vielä kolmannen tukipilarin, käsivarrelta riippuvan vaatekappaleen tukemana marmorijalustalla tasaisella maalla. Todennäköisimmin se sijaitsi sataman toisen sivun päässä; joidenkin lähteiden mukaan taas sataman aallonmurtajalla. Ehkä se ojensi kättään mereltä saapuvia laivoja kohti.

Nykyiset tutkijat uskovat, että kolossin marmorijalustan kappaleita on jäljellä Pyhän Nikolauksen linnakkeen muureissa. Johanniitat rakensivat linnakkeen satamaan juuri sille paikalle, missä kolossi todennäköisimmin oli seisonut. Linnoituksessa, joka on tehty muinaisen kivijalan päälle, näkyy kivien joukossa marmoriportaita, jotka ovat selvästi kaarevia. Ne saattavat olla peräisin kolossin pyöreästä marmorijalustasta. 

Johanniitat on ritarikunta, joka syntyi vuonna 1099 ristiretkeläisten valloitettua Jerusalemin, ja joka toimi myöhemmin taistelujärjestönä osallistuen sotiin ja ristiretkiin. 

Jäänteet katosivat kamelien kyydissä

 

Vuonna 654 jaa. arabit valtasivat Rodoksen. Se merkitsi Helios-jumalan patsaan lopullista loppua, se nimittäin päätyi romumetalliksi ja sitä kautta sulatukseen ja kierrätykseen. Antiikin tietolähteiden mukaan Rodoksen uudet hallitsijat myivät patsaan osat Syyriaan juutalaiselle kauppiaalle uudelleenmyytäväksi. Kerrotaan, että osien kuljettamiseen tarvittiin 980 kamelia, mutta sitä ei kerrota, missä kamelit kuormattiin. Rodos on saari, eivätkä kamelit voineet tulla hakemaan kolossin kappaleita ainakaan sieltä. Tarinoissa on leikitelty myös ajatuksella, tulivatko kaikki 980 yhtä aikaa, ja millainen karavaani niistä syntyi matkalla Syyriaan. Todellisuudessa tarkoitetaan varmaankin sitä, että metalliromusta syntyi yhteensä näin monta kamelikuormaa, ja kaiken sen laivaaminen mantereelle ja siirtäminen sieltä eteenpäin vei pitkän ajan. 

Isot patsaat kiehtovat yhä

 

Rodoslaisten mieltymys suuriin patsaisiin oli ehkä yhtenä syynä siihen, että piirityksestä vapautumisen muistoksi rakennettiin juuri kolossi. Vaikka Helioksen patsas kesti paikoillaan vain muutaman vuosikymmenen, se jätti ihmiskunnalle perinnöksi mieltymyksen rakentaa suuria ja näyttäviä patsaita, mitä korkeampia, sitä parempi. Monille niistä on lisäksi ollut tyypillistä, että patsaan esittämä hahmo kohottaa joko toista tai molempia käsiään Helios-patsaan tavoin.

Esimerkiksi Vapaudenpatsas New Yorkissa, kaikkien tuntema Vapauden jumalatarta esittävä patsas muistuttaa hämmästyttävän paljon Rooman kolossia. Päästä varpaisiin mitattuna naishahmo on 34 metriä korkea, eli melko tarkkaan muinaisen Helioksen patsaan kokoinen, soihtua pitelevän käsivarren kanssa 46-metrinen.  Jalustan kanssa vapaudenpatsas on toki paljon Rodoksen kolossia korkeampi, yli 90-metrinen, mutta toisaalta Helios-patsaan marmorijalustan korkeutta kukaan ei tiedä. Myös Vapauden jumalattarella on sädekehä pään ympärillä, ja se seisoo sataman suulla toivottamassa tulijat tervetulleeksi. 

Vapaudenpatsas ei sentään ole pronssia, vaan sen pinta on kuparia, ja sisällä on portaikko ja jalustassa myös hissi, joten sen hoitaminen on huomattavasti helpompaa kuin kolossin aikoinaan.

 

Nykyisen maailman kolosseja:

 

Yhtenäisyyden patsas

Missä: Intia, Gujaratin osavaltio, Narmadan
Esittää: Itsenäisyystaistelija Sardar Jhaverbhai Patel
Korkeus: 240 metriä
Pystytetty: 2018

 

Zhongyuanin buddha

Missä: Kiina, Henanin maakunta, Zhongyuan
Esittää: buddha
Korkeus: 208 metriä jalustoineen
Pystytetty: 2008

 

Vapaus valaisee maailmaa (Vapaudenpatsas)

Missä: Yhdysvallat, New York
Esittää: vapauden jumalatar
Korkeus: 96 metriä jalustoineen
Pystytetty: 1886

 

Äiti synnyinmaa (Äiti Venäjä)

Missä: Venäjä, Volgograd
Esittää: naishahmo, pystytetty II maailmasodassa Stalingradin taistelun aikana kuolleiden muistolle
Korkeus: 87 metriä
Pystytetty: 1967

 

Rio de Janeiron Kristus

 

Missä: Brasilia, Rio de Janeiro
Esittää: Kristus avoimin käsivarsin
Korkeus: 38 metriä
Pystytetty: 1931