Artemiin temppeli

 

eli Artemision (m.kreik. Ἀρτεμίσιον, lat. Artemisium) sijaitsi Efesoksen kaupungissa Vähässä-Aasiassa, nykyisessä Turkissa. Sen rauniot sijaitsevat Selçukin kaupungin lähellä Efesoksen arkeologista kohdetta, joka on Unescon maailmanperintökohde.

Temppeli valmistui vuoden 560 eaa. paikkeilla, koki pari sataa vuotta myöhemmin tuhopolton ja rakennettiin sen jälkeen taas uudelleen. Artemiin temppeli säilyi paikoillaan, kunnes gootit hyökkäsivät sinne 260-luvulla jaa. ja vaurioittivat sitä niin pahasti, että se alkoi korjailuista huolimatta raunioitua.

Artemiin temppelin arkeologisista tutkimuksista on kiittäminen ennen kaikkea englantilaista arkkitehti ja arkeologi John Turtle Woodia, jolla kerrotaan olleen suorastaan pakkomielle löytää tämä muinainen pakanallinen pyhäkkö. 1800-luvulla temppelin jäänteetkin olivat nimittäin kadonneet ja peittyneet niin tykkänään, että kukaan ei enää tiennyt tarkkaa sijaintia. Monien vuosien uurastuksen tuloksena Woodin tutkimusryhmä löysi 1860-luvulla kivilaatan, jossa kerrottiin temppeliin lahjoitetuista patsaista. Kivilaatasta löytyi myös tieto, että patsaita oli kannettu Artemiin syntymäpäiväkulkueessa, jota varten ne oli tuotu ensin temppelistä Magnesia-portille. Näin Woodille selvisi, että portin luota oli löydettävissä tie temppelille, jonka hän hartaasti halusi löytää ja lopulta löysikin. Magnesia-portti oli sama paikka, josta apostoli Johanneksen kerrotaan kulkeneen käännyttämään efesolaisia.

Woodin innoittamana kaivauksia jatkettiin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvulla muiden eurooppalaisten arkeologien toimesta. Heidän ansioistaan temppelistä tiedetään se, mitä tiedetään.

Kaupunki nimeltä Efesos

 

Efesos on esimerkki sekä helleenisen ajan että Rooman valtakauden menestyvästä rannikkokaupungista. Varhaisella kreikkalaisajalla perustettu kaupunki sijaitsi kaupankäynnin kannalta erinomaisella paikalla Kaystros-joen suiston rantamilla. Paikka oli tarkalleen Persian pääkaupungista Susasta Anatolian sisämaan halki johtavan tien päässä, Kuninkaallisten tien, kuten sitä nimitettiin.

Efesoksen kautta kulki siis sekä maa- että vesireitti, jotka kumpikin olivat liikenteen ja kaupankäynnin kannalta erityisen tärkeitä ensin Persialle, sitten helleenisenä aikana kauas itään levittäytyvälle Kreikalle ja lopulta Rooman valtakunnalle. Efesos kasvoi ja vaurastui vuosisatojen mittaan niin, että vuonna 133 eaa. silloin jo Roomaan liitetystä kaupungista tuli Aasian provinssin pääkaupunki ja kaupankäynnin keskus. Siellä oli muun muassa kylpylöitä, kirjasto, stadion ja suuri teatteri. 

Roomalaisena aikana Efesos oli väkiluvultaan yksi valtakunnan suurimmista kaupungeista. Siellä syntyi myös ajanlaskun alkuvuosikymmeninä yksi itäisen Roomaan ensimmäisistä kristillisistä yhteisöistä, jonka perustaja oli varhaiskristillisenajan merkittävin uskonoppinut, apostoli Paavali. Efesos oli Antiokian ja Korintin ohessa Paavalin toiminnan keskuksia koko hänen elämänsä ajan. Uuteen Testamenttiin sisältyy Paavalin kirje efesolaisille. Apostoli Johannes puolestaan on haudattu kaupungin läheisellä kukkulalla sijaitsevaan basilikaan.

Nykyinen rauniokaupunki Efesos ei ole meren rannalla, sillä matalahko ranta joen suulla liettyi vähitellen umpeen ja muuttui suoksi. Satama piti siirtää toiseen paikkaan. 

Artemis-jumalattaren efesolaiset erikoisuudet

 

Äitijumalatar on uskontojen historiassa tärkeä hahmo. Sellainen on tunnettu jo 10 000 vuotta sitten.  Intiassa hänestä käytettiin nimeä Varuna, Aasiassa Kybele, Kreikassa Artemis. Efesoksen Artemis poikkesi kuitenkin huomattavasti siitä käsityksestä, joka jumalattaresta vallitsi muualla Kreikassa.

Artemis, Apollonin kaksoissisar ja Zeuksen tytär, on kreikkalaisessa mytologiassa metsästyksen jumalatar. Hänet kuvataan yleensä pukeutuneena tunikaan, käsissään nuoli ja jousiviini ja vierellään valkoinen naarashirvi. Artemiin vastuualueeseen kuului huolehtia muun muassa kasvullisuuden edistämisestä, ja hän oli öisen taivaan ja kuun jumalatar. Hänen roomalainen vastineensa oli Diana.

Efesoksessa hän näyttää saaneen hedelmällisyyden jumalattaren piirteitä, ehkä siksi, että seudulla oli palvottu ikivanhaa anatolialaista hedelmällisyyden jumaluutta jopa jo 10 000 vuotta ennen kreikkalaisaikaa. Luonnon jumalattarena Artemis sopi hyvin myös tähän tehtävään. Efesoksen Artemiin patsaalla, josta on säilynyt useita jäljennöksiä, ei ole jousta ja nuolia, vaan jumalatar seisoo jalat yhdessä, käsivarret ojennettuina eteenpäin, tyhjät kädet avoimina. Hänellä kuvataan olevan useita rintoja, mikä viittaa hedelmällisyyden eikä suinkaan metsästyksen jumaluuteen.

Jumalattarien tehtävien sekoittumista tuki se, että alkuperäinen Artemis-patsas pystytettiin vanhalle pyhälle palvontapaikalle. Temppeliä alettiin rakentaa patsaan ympärille.

Ennen kristinuskon aikaa koko kaupunki oli keskittynyt palvomaan Artemista. Hänen kuviaan palvottiin kaikkialla, ja jopa temppelin ohi virtaavan joen kaloja pidettiin pyhinä. Artemiille tuotiin valtavasti kallisarvoisia lahjoja ympäri hellenististä maailmaa. 

Artemiin temppelin aarteita, jumalattaren koruja ja lahjoja, on löydetty jokimutaan hautautuneina. Liettyvien matalien jokien kellertävät ja haisevat mutakerrokset olivat varmasti epämiellyttäviä ja tekivät monista vanhoista kaupungeista asumiskelvottomia, mutta ne myös auttoivat paloja historiasta säilymään. Näitä alueita eivät entisajan arkeologitkaan ryhtyneet mielellään kaivamaan, koska niitä pidettiin epäterveellisinä.

Mudasta ovat löytyneet muun muassa Artemiin patsaan kaulakäädyt, joissa oli lasista, kristallista ja meripihkasta valmistettuja helmiä. Samoin on löydetty kreikkalaisille tärkeä häränpääkoriste, leijonanpääsolki, metallisia ruusukkeita, joita oli kiinnitetty patsaan vaatteisiin, helmiä ja hedelmän muotoisia esineitä, jotka ovat saaneet jotkut arvelemaan, että rinnoiksi tulkitut pyöreät osat olisivatkin hedelmiä – jumalatar olisi siis kuvattu hedelmien peitossa.

Artemiille tuotiin lahjoja kaukaa: on löytynyt sormen pituinen puhdasta kultaa oleva jumalatarveistos, joka on peräisin Mesopotamiasta, norsunluuveistoksia foinikialaisilta ja samasta aineesta tehtyjä kaiverruksia Kreikasta, syntymän jumala Besiä esittävä pienoisveistos Egyptistä ja mystisiä eläinhahmoja jostakin Keski-Aasiasta. Ne kertovat, miten laajasti tunnettu ja palvottu äitijumalatar oli. Häntä pidettiin kaikkitietävänä, viisaana ja myötätuntoisena – kuten erästä toista jumalallista äitihahmoa myöhemmin. 

Äitijumalatarten jatkumo

 

Kristityiltä kesti 300 vuotta häätää Artemis Efesoksesta, eivätkä he onnistuneet siinä täydellisesti koskaan. Varhaiset kristityt kätkivät Artemiin patsaan hiekkaan, koska he eivät uudesta uskonnostaan huolimatta halunneet päästää jumalatarta pois kaupungista. Artemiin voima hallitsi efesolaisten maailmaa pitkät ajat kristittyjen käännytystyöstä huolimatta. Siitä kertoo esimerkiksi se, että Woodin ryhmän löytämään kivilaattaan kaiverretun kirjoituksen mukaan muuan sotilashenkilö nimeltä C. Vibius Salutarius on lahjoittanut Artemiin temppeliin kultaisia patsaita vielä 50 vuotta apostoli Paavalin ajan jälkeen. 

Samaan aikaan, kun Artemista yritettiin kaikin keinoin saada pois Efesoksesta ja pakanallisiin jumaliin tottuneiden kaupunkilaisten ajatusmaailmasta, hänen paikalleen tarjottiin toista naista. Neitsyt Marialla oli jo valmiiksi erityinen sijansa Efesoksessa, koska hänen kerrottiin paenneen omasta maastaan juuri sinne, mutta Marian asema askarrutti varhaista kirkkoa muutenkin. 

On mielenkiintoinen sattuma, että juuri Efesoksessa vuoden 431 kirkolliskokouksessa päätettiin virallistaa Neitsyt Marian asema pyhän miehisen kolmiyhteyden hallitsemassa uskonnossa. Hänelle annettiin silloin nimi theotokos, jumalansynnyttäjä. Siispä Neitsyt Maria sai vahvistetun paikkansa nykyuskonnossa samassa kaupungissa, jossa oli palvottu äitijumalatarta jo yli 10 000 vuotta ennen kristinuskoa. 

Kirottu kirkonpolttaja 

 

Vuoden 560 tienoilla valmistunut Artemis-jumalattaren temppeli oli aikansa mahtavimpia rakennuksia. Sen vertainen oli kreikkalaisessa maailmassa ainoastaan parikymmentä vuotta myöhemmin rakennettu Heran temppeli Samoksella. Mutta Artemiin temppelin rakentamisessa avustikin tarumaisen rikas henkilö, Lyydian kuningaskunnan viimeinen kuningas Kroisos. Efesolaiset tosin uskoivat, etteivät Kroisoksenkaan varat yksin riittäneet, vaan huikean temppelirakennuksen luomisessa oli apuna myös Artemis itse.

Jo rakennuksen suunnitteluvaiheessa piti ottaa huomioon monenlaisia seikkoja. Temppeli pystytettiin tarkoituksella soiselle paikalle, jotta se ei kärsisi maanjäristyksistä, mutta siitä seurasi toisenlainen ongelma, nimittäin kostea, pettävä pohjamaa. Siksi perustusten alle levitettiin kerros hienonnettua puuhiiltä ja sen päälle taljoja. Tämän piti estää perustusten liikkuminen pehmeällä alustalla.

Temppeli saikin seistä paikallaan kaikenlaisilta tuhoilta rauhassa noin kaksisataa vuotta, kunnes se paloi eräänä yönä vuonna 356 eaa., kun tuhopolttaja sytytti sen puiset kattorakenteet tuleen. Tekijä kertoi tavoitteekseen saada nimensä historiaan, mutta rangaistukseksi hänelle määrättiin, että hänen nimensä olisi ikuisesti oleva kirottu. Sitä ei saanut sanoa ääneen eikä kirjata minnekään ylös – kuolemanrangaistuksen uhalla. Tekijän sanottiin olevan huonoin ja alhaisin ihminen, mitä saattoi kuvitella, ja hänet piti vain unohtaa.  Temppelin tuho oli kuitenkin kaupunkilaisille niin järkyttävä asia, että se säilyi kansan muistissa sukupolvelta toiselle, samoin polttajan nimi. 300 vuotta palon jälkeen se rohjettiin jo kirjata muistiin, ja niin pyromaani Herostratos sai lopulta juuri sen, mitä hän oli tavoitellut. Nimi jäi historiaan ja pysyy siellä.

Tarinan mukaan Artemiin temppelin tulipalo tapahtui Aleksanteri Suuren synnyinyönä.

Satavuotinen jälleenrakennustyö

 

Artemiin temppelin jälleenrakennus edistyi hitaasti, vaikka se aloitettiin saman tien, kun vanhan rauniot oli raivattu. Kerrotaan, että itse Aleksanteri Suuri tuli uhraamaan keskeneräiseen temppeliin valloitettuaan Sardesin kaupungin Lyydiassa vuonna 334 eaa., ja hän tarjoutui avustamaan jälleenrakennuksen kustannuksissa. Efesolaiset torjuivat ehdotuksen toteamalla, että ei ollut oikein ”jumalan rakentaa temppeliä jumalalle”. Siitä huolimatta Aleksanterin väitetään antaneen persialaisten verorahoja temppelin rakentamiseen.

Uusi temppeli rakennettiin mahdollisimman tarkasti vanhan muotoiseksi, mutta siitä tehtiin vielä suurempi. Sen jalusta oli noin 125,16 m pitkä ja 64,79 m leveä. 
Jo vanhassa temppelissä oli muista kreikkalaisista temppeleistä poikkeavia piirteitä, jotka säilytettiin myös uudessa. Sen pääsisäänkäynti esimerkiksi suuntautui länteen, kun tavallinen suunta oli itään päin. Lisäksi päähuone eli cella oli katoton. Sillä seudulla jumalien palvonnassa oli yleistä, että kaikkein pyhin paikka oli avoin, suoraan taivaan alla, ja siksi Artemiin temppelistäkin tuli siltä osin ulkoilmapyhättö. Katotonta cellaa ympäröivät kuitenkin näyttävät ja huiman korkeat pylväiköt.

Temppelin takapäädyssä oli yhdeksän pylvään kaksoispylväikkö, molemmilla sivuilla oli samaten kaksoispylväiköt ja etuseinällä kahdeksan pylvään kolmoispylväikkö. Pylväät olivat joonialaisen pylväsjärjestelmän mukaisia ja runsaan 23 metrin korkuisia. Historioitsija Plinius on lisäksi kertonut, että pylväitä oli 127, ja 36 pylvään jalustaa kiersi veistoskoristelu. On oletettu, että näiden erityisen koristeellisten pylväiden paikkoja oli ainakin etupäädyn pylväikön kahdessa ensimmäisessä pylväsrivissä sekä temppeliin vievää keskikäytävää reunustavissa pylväsriveissä. Edelleen Plinius mainitsee, että yhden jalustoista oli veistänyt kreikkalainen kuvanveistäjä Skopas, joka oli mukana koristelemassa Halikarnassoksen mausoleumia. Tällainen stoa eli pylväshalli oli luonteenomaista kreikkalaiselle kaupunkirakentamiselle, mutta Artemiin temppelissä se oli tietenkin monin verroin tavallisia rakennuksia loisteliaampi.

Gootit hävittivät ja Bysantti hylkäsi

 

Jälleenrakennettu temppeli joutui muutaman kerran ryöstön kohteeksi, mutta itse rakennus ei kärsinyt niissä merkittäviä vaurioita, vaan säilyi kreikkalaisen maailman ylpeytenä aina 200-luvulle jälkeen ajanlaskun alun.  Silloin muinaisgermaaninen kansa gootit alkoi levittäytyä Rooman alueelle, ja temppeli tuhoutui goottien hyökkäyksessä vuonna 263 niin pahasti, että sitä ei saatu enää kunnolla korjattua.

Bysanttilaisena eli Itä-Rooman valtakautena 500-luvulta alkaen Roomassa vaikutti jo vahvasti kristinusko, ortodoksinen kirkko. Pakanallisille jumalille omistettujen temppelien säilyttäminen ei ollut enää valtaapitävien mielestä tarpeellista, ja Efesoksen kaupungin loisto ja maine alkoi muutenkin hiipua. 

Kaupunki oli rakennettu alavalle, joen suistossa sijaitsevalle maalle, joka muuttui vähitellen suoksi. Meren ranta liettyi niin, että siitä ei ollut enää satamaksi. 1300-luvulle tultaessa antiikin ajan loistokkaasta suurkaupungista ja Artemiin uljaasta temppelistä ei ollut enää jäljellä muuta kuin raunioita. Tutkijatkaan eivät välittäneet alueesta ennen 1860-lukua ja John Turtle Woodin tutkimusryhmän löytöjä. Nykyään Artemiin temppelin paikalla, alle kolmen kilometrin päässä Efesoksen raunioista, seisoo yksi pylväs, joka on koottu temppelin raunioilta kerätyistä kivistä. Temppelistä tehdyt veistos- ja muut löydöt on talletettu British Museumiin. 

Itse temppelistä on jäljellä paloja, joita on käytetty uusiin tarkoituksiin. Niitä löytyy nytkin sieltä täältä pienestä kaupungista, joka sijaitsee muinaisen Efesoksen paikalla tai lähettyvillä. Muun muassa erääseen akveduktiin on muurattu pylvään kappale, jonka kouruista on voitu rekonstruoida Artemiin temppelin pylväät ja todeta, että ne olivat joonialaisia. 

Akvedukti (lat. acuaeductus) tarkoittaa sillan kaltaista vesijohtoa, jossa vesi virtaa painovoiman avulla. Sellaisia rakennettiin jo muinaisiin kreikkalaisiin palatseihin ja kaupunkeihin, ja Roomassa ne olivat yleisiä.